Etusivu arrow Kennel Cherpin

Tietoiskut

Toisen ihmisen viat paljastuvat meille
kymmenessä minuutissa – ne samat, joita
emme usein eläessämme huomaa itsestämme.
 
Kennel Cherpin

Kennel Cherpin on perustettu 13.3.1995, kasvattaja: Päivi Laitinen. Koiraharrastukseni alkoi vuonna 1990. Ensimmäinen pinserini on Kerttu Westinin kasvatti vuodelta 1992. Ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi keväällä 1997. Kasvatustyön olen aloittanut kokeneen kasvattajan koirilla. Lähtökohtana on omalla panoksellani säilyttää tätä arvokasta kasvatustyön antia, kun olen jatkanut edelleen kasvatustyötä omilla kasvateillani. Kasvatustyölläni pyrin säilyttämään rodunomaisen pinserin. Valitessani yksilöitä jalostukseen kiinnitän huomiota terveen rakenteen lisäksi myös luonteeseen, joka on erittäin tärkeä ominaisuus.

Ennen kuin luovutan kasvattini eteenpäin, on hyvä antaa pennun omistajalle monipuolista infoa rodusta. Kannustan myös tutustumaan koiran hoitamiseen jo ennen pennun tulemista uuteen kotiin.

Kennelnimeni pitää sisällään itse kasvatuksen ytimen, Cherpin tulee sanasta Pinscher joka tarkoittaa pinseriä saksan kielellä. Vaihdoin tavujen paikkaa ja jätin s-kirjaimen pois, niin että nimi on selkeä ja helppo lausua... Smile
Näin syntyi ainutlaatuinen kennelnimi Cherpin.

Olen Pinseri ry jäsen ja allekirjoittanut rodun Sitoutumiskasvattaja sopimuksen.
Sekä Kennelliiton kennelliiton jäsen. 

ceda_ja_paivi_laitinen


































Lue myös kasvattaja-haastatteluni, joka on julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2004. Linkki aukeaa uuteen ikkunaan.
© 2010 Kennel Cherpin
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.